Valkoposkihanhia on riittänyt tänäkin vuonna aivan kiitettävästi. Viime viikkoina on iltaisin kuulunut kova kaakatus, kun harjoittelevat lentämistä. Nyt on jo muutto käsillä ja läheinen nurmikko on välillä aivan tyhjä ja välillä joku porukka asettuu siihen lepäämään. Ilmeisesti nämäkin kaverit. Nuo valkoisena näkyvät pisteet ovat höyheniä.

20210907_125107.jpg

Keneltäkään ei varmaan ole jäänyt huomaamatta, että Novita julkaisi uuden sukkalehtensä yhteistyössä Arabian kanssa. Aluksi ajattelin, että en nyt ryhdy tähän, kun ohjeita on ennestäänkin aika kasa odottamassa. Vaan kuinkas taas kävikään. Blogeissa ja podcasteissa on kehuttu kyseistä julkaisua niin, että innostuin ja aloin jo pelätä, että jään vielä ilman varsinkin kun kuulin, että julkaisusta otettaisiin vain yksi painos. Muuttuukohan vallan keräilykappaleeksi jatkossa? R-kioskilta nappasin viimeisen siellä olleen kappaleen. Näin sitä itselleen kasaa haasteita, mutta hieno on lehti. Ei myöskään ole hinnalla pilattu 14,90 eur ja sisältää 45 ohjetta. Se tekee 33 senttiä per ohje. Ei paha.

20210909_160234.jpg